Sääksi laskeutuu pesälleen.
Päinvastoin kuin edellisessä blogissani, Luontokuvaaja voi vaikuttaa – juttusarjan ensimmäisessä osassa, paheksumiseni nyt kohdistuu siihen ilkivaltaan, johon silloin tällöin luonnossa törmää.
Onneksi ihmisen häirikkökäyttäytymisen kohteeksi joutunut sääksipariskunta ei kuitenkaan ollut hylännyt tällä kertaa pesäänsä. Lue lisää…
Kuva: Hautova kaakkuriemo suojautuu.
Luontokuvaaja on luonnossa kutsumaton vieras, häiriötekijä, jonka aina tilaisuuden tullen pitäisi pyrkiä korvaamaan aiheuttamansa häiriö, olisi se sitten omasta mielestään miten pieni tahansa. Niinpä olisi hyvin outoa, ettei hän nähdessään selviä epäkohtia pyrkisi niihin vaikuttamaan. Helpoiten vaikuttaminen tietenkin onnistuu, jos itse pystyy pukemaan näkemänsä ja kuvaamansa sanalliseen asuun.
Aloitan nyt lyhyen jutttusarjan, jossa valotan esimerkein omaa tapaani tehdä työtä suomalaisen luonnon hyvinvoinnin puolesta. Ensimmäinen esimerkki on lyhyt vuonna 2009 julkaistu sanomalehtiartikkelini otsikoltaan “Kuka on Ron Thompson”.
Kuka on Ron Thompson?
Minun ikäpolveni luonnossa samoilijalle siisteys luonnossa on itsestään selvyys. Tahallinen roskaaminen on rikos, jota on vaikea ymmärtää. Niinpä ymmärrätte tyrmistykseni käydessäni tarkastuskäynnillä yhdellä Suonenjoen arvokkaista kaakkurilammista. Lammelle johtavan polun päähän oli lammella piipahtanut kulkija puolihuolimattomasti nakannut tukun räikein värein hohtavia roskia. Lue lisää…
Lyhyestä virsi kaunis – sehän on ilmeisen tärkeää blogikirjoittamisessa. Siispä tyydyn nyt kertomaan vai olennaisimman. Puhukoon kuvat puolestaan.
Alla olevat kuvat on kuvattu kahtena kevätiltana v. 2008. Kuvauspaikka Suonenjoella oleva pieni metsäpuro, jonka putouskorkeus on poikkeuksellisen suuri, yli 20 metriä. Kuvausten tarkoituksena oli tutkia, millaisia erilaisia ilmeitä puro saisi vaihtelemalla kuvakulmia, himmentimen arvoja, sulkimen nopeuksia ja ISO-arvoja. Lue lisää…
Kuva: Sirri, nuori kurki lähikuvassa.
Alla oleva tarina kertoo ensimmäisestä suuremmasta linnunpelastusoperaatiosta, jota olin koordinoimassa.
Tässä syksyllä 2003 suoritetussa operaatiossa mukana olleet henkilöt muodostivat myöhemmin epävirallisen nk. Kurkiryhmän, joka osallistui myöhempinä vuosina usean loukkantuneen linnun kiinniottoon.
Sirri syntyi alkukesällä aivan tavallisena kurkena Rautalammilla. Sillä oli äiti, isä ja sisar. Siis aivan normaali kurkiperhe.
Syntymänsä jälkeen Sirrin kesä sujui pitkään tavanomaisesti. Äiti ja isä opettivat sille kurjen elämässä tarvittavia taitoja. Ruuan hankintaan kului suuri osa Suomen valoisasta kesäpäivästä. Välillä käytiin synnyinsuon lähellä olevalla viljapellolla, välillä taas etsittiin sammakoita ja kalanpoikasia läheiseltä lahdelta. Usein herkuteltiin hyvän marjakesän antimista ympäröivissä metsissä. Lue lisää…
Alla oleva tarina perustuu vuosina 2003-2004 keräämääni aineistoon pienellä, suurimmaksi osaksi erämaisella joella kuusi vuotta eläneestä siipirikosta laulujoutsenesta. Kaikki lintuun liittyvät kuvat on kuvattu tuolloin diafilmille ja skannattu myöhemmin digitaaliseen muotoon.
Niin kuin aina, tarinat luonnosta tulevat vastaan sattumalta. Viime vuoden helmikuun alussa päätin käyttää pimenevän lauantai-iltapäivän viimeiset hetket etsiäkseni uutta koskikarapaikkaa kuvauskohteeksi. Viime vuonnahan tammi-helmikuun aika oli lämpötiloiltaan hyvinkin arktinen, joten useimmat pienet joet olivat umpijäässä. Kymmenkunta kilometriä Suonenjoelta etelään sijaitseva Kutujoki tuntui etukäteen sopivalta paikalta. Muistin vanhastaan, että Pieksämäentien varrella olevan sillan jälkeen joen virtaama oli yleensä niin rivakka, että se todennäköisesti pysyisi sulana kovimmillakin pakkasilla.
Joki osoittautui kuitenkin tyhjäksi karoista. Käännyin turhautuneena hämärtyvässä illassa jo kohti uskollista vankkuriani, kun katseeni sattui pienen sulan reunalla makaavaan myttyyn. En ollut uskoa silmiäni nähdesäni yksinäisen laulujoutsenen makaamassa jäällä kanjonin pohjalla. Asia tuntui lähes järjen vastaiselta, sillä pakkasta oli lähes kolmekymmentä ja paikka kaikkea muuta kuin sovelias joutsenen talviselle oleskelulle.
Kuva: Yksinäinen joutsen iltahämärässä löytöhetkellä
Liikahtamatta, kuin jäätyneenä, joutsen makasi paikallaan. Huolestuneena kutsuin sitä vaimeasti, jolloin se ei aluksi reagoinut mitenkään.Kutsuttuani sitä toistamiseen se yllättäen havahtui ja nosti nopeasti päätään, mutta tunnistettuaan minut itselleen vaarattomaksi se kävi rauhallisesti uudestaan nukkuma-asentoonsa. Sydän keveämpänä jätin paikan sillä erää. Lue lisää…
Uskomatonta mutta totta, aurinko näyttäytyi tänään sellaisella hetkellä, että ehdin ulkoiluttamaan kameraa puolen tunnin ajan.
Saalis laiha muttei pettymys:
Paljon kuvaamaani pikkuvarpunen uudenlaisessa ympäristössä ja uudenlaisissa valoissa. Voisiko sitä sen enempää toivoakaan.
Kuva: Pikkuvarpunen jäisellä oksalla.
Kuva: Törmäpääsky huoltaa siipisulkiaan.
Huomattava osa eläinten valveillaoloajosta kuluu erilaisiin puhdistustoimiin. Kukapa ei olisi nähnyt kotikissan tomerasti lipovan turkkiaan. Turhamaisuuttaan se ei sitä tee, vaan kissan ja monien muiden eläinten hyvinvoinnille itsensä hoidolla voi olla uskomattoman suuri merkitys.
Erityisen selvä merkitys hoitotoimilla on lintujen selviytymiselle kylmästä talvestamme, sillä lintujen ruumiinlämpö on viitisen astetta korkeampi kuin ihmisen.
Miten on siis mahdollista, että yli kolmenkymmenen asteen pakkasellakin pikkuruinen tiainen selviää aivot jäätymättä tai ylipäätänsä hengissä? Tai miksi hyytävässä vedessä kylpevä joutsen ei muutu pakasteeksi?
Joutsenen höyhenpuku on ennätyksellinen
Salaisuus piilee tietenkin höyhenpeitteessä. Talitintin höyhenpuku koostuu noin 3000 höyhenestä, joista jopa tuhat on suojaamassa elintärkeitä aivoja. Tässä valossa tuntuu ihmeelliseltä, kuinka luomakunnan kruunun, ihmisen, jaloimmat nuoret yksilöt voivat selvitä vahingoittumatta samoista lämpötiloista ilman hattua tai edes ensimmäistäkään hiuskiehkuraa arvokkaita aivojaan suojaamassa. Vai voivatko?
Tinttiä ei voi kuitenkaan verrata laulujoutseneen, jonka valkeasta puvusta löytyy 25 000 höyhentä. Tuttu laulujoutsen onkin hyvä esimerkki lähes täydellisestä sopeutumisesta arktisiin olosuhteisiimme. Lue lisää…
Kuva: Suolle pakkolaskun tehneen pikkuruokin löytöpaikka.
Lumitöitä tehdessäni manasin viime päivien lumisateet alimpaan kerronko minne.
Kovaa kohtaloani päivitellessäni muistini lokeroista hiipi jo unohtunut tarina linnusta, jonka kohtalo lumen kourissa oli huomattavsti omaani kovempi.
Suonenjokelainen lumikenkäretkeilijä oli kuudes maaliskuuta kävelyllä vaimonsa kanssa Miekkaveden rannassa sijaitsevan kotipaikkansa ympäristössä.
Noustuaan järven jäältä pienelle rantanevalle pariskunta pysähtyi ihmettelemään outoja jälkiä lumessa: Kahden pyöreistä painanteista koostuvan vanan keskellä kulki matala yhtenäinen ura.
Jäljet kiertyivät lopuksi pienen suomännyn juurelle. Avioparin suureksi suruksi puun vierellä kyyhötti jäätyneenä kauas kotoaan eksynyt kaunis pikkuruokki. Lue lisää…
Silloin tällöin minulta kysytään, kuvaanko mitään muuta kuin lintuja. Tällöin yleensä aloitan vastaukseni kertomalla, että vaikka minut tunnetaan parhaiten lintukuvistani, valokuvaajan sieluni on kiinnostunut loppujen lopuksi aivan jostakin muusta. Lue lisää…
Täysikuu lähikuvassa.
Kaikesta sitä on näköjään tullut vuosien mittaan kirjoitettua.
Eikä edes hirveästi hävetä.
Alla olevan jutun muuten synnytti omakohtaisesti koettu kuuhulluus eli innostus kuvata tuota taivaan äänetöntä kulkijaa silloin, kun se on kaikkein kauneimmillaan. Lue lisää…
