Laulujoutsen talvipäivänä.
Lähtötilanne laulujoutsenten pakkaskuvauksille oli vielä aamulla hyvin lupaava, sillä pakkasta oli useita asteita eilistä enemmän.
Valitettavasti lämpötila kuitenkin nousi puoleen päivään mennessä -20 asteen hujakoille, joten se siitä.
Lähdettävä silti oli, sillä parempaakaan ei ollut luvassa. Lue lisää…
Kuva: Pakkasusvaa nousee Suonenjoesta.
Leikimielisen joulukorttikilpailun voitti “ylivoimaisesti” kortti n:o 1. Kortille n:o 5 annettujen pisteiden keskiarvo oli puolestaan korkein. Lue lisää…
Onneksi päivän sää oli kuten luvattu, n. -20 C.
Ei siis auttanut kuin laittaa kuvakonini kumikaviot kumisemaan kohti pohjoista. Niinpä saavuin noin puolen tunnin uuvuttavan ohjastuksen jälkeen omaan arktiseen paratiisiini.
Laulujoutsenia en ensin heti löytänyt, joten keskityin kuvaamaan pakkasen esiin loihtimien jokisavujen keskellä häämöttävää sadunomaista jokimaisemaa. Joesta nouseva usva pehmensi vastavalon esiin nostamat kivien pyöreät muodot korostaen samalla Luojan luoman kiviasetelman tanssinomaista rytmiä.
Ongelma, jos se sellaiseksi lasketaan, oli, että kamerani näki laskevan auringon valon keltaisena, vaikka silmissäni edessä näkyvä maisema oli täynnä valkoista valoa ja harmaita varjoja. Lue lisää…
Kuvaustoiminta on jo pitkän aikaa ollut täysin stop. Kun päivät kuluvat ”mukavasti” päivätyössä ja kahdesti päivässä omasta pihasta lumikinoksia kolatessa, ei tarvitse paljon haikailla luontokuvauksen kaltaisten turhuuksien perään.
Onneksi minulla on kuitenkin vanhojen lehtijuttujeni arkisto, jota aina voi kaivella aarteita etsien. Tänään vastaani tuli hyvin surullinen tarina – joskus tuntuu, ettei kohdalleni muita satukaan – isokoskelosta.
Kertomuksen linnun kohtalo paljastaa koruttomalla tavalla, kuinka meitä ihmisiä on ainakin kahteen lähtöön myös siinä suhteessa, kuinka suhtaudumme eläimiin. Lue lisää…
Koskikara kiven päällä koskessa.
Kaikella on alkunsa, niin myös minun vaatimattomalla luontotoimittajan urallani.
Alla ensimmäinen Sisä-Savon paikallislehdessä julkaistu artikkelini marraskuulta 2002. Juttu käsitteli silloista tärkeintä kuvauskohdettani koskikaraa.
Senkin jälkeen olen toki koskikaraa kuvannnut ja siitä myös kirjoittanut, mutta erityisen kiitollinen olen lajille siitä, että se ensimmäisen kerran nosti nimeni suuremman yleisön tietoisuuteen.
Huom! Artikkelin kuvat kaikki vuodelta 2004, jolloin olin vastikään hankkinut ensimmäisen digitaalijärjestelmäkamerani.
Koskikara on kuin vekkuli pingviini
Koskikara kuuluu varpuslintuihin, mutta oikeasti se on vekkuli, uidessaan pikkuista pingviiniä muistuttava otus, jonka vikkelä liikehtiminen veden partaalla ei voi olla herättämättä ihastusta tottuneessakin tarkkailijassa. Lue lisää…
On jälleen se aika käsillä, jolloin pitää päättää, millä lähivuosien kuvillani voisin yrittää menestyä tulevan vuoden luontokuvakilpailuissa.
Ehdokkaiden joukosta silmiini sattuivat toissa kesänä ottamani pikkulepinkäiskuvat, joista yhdellä osallistuin vuoden 2010 vuoden luontokuvakilpailuun, vaikka jo etukäteen tiesin pelin menytetyksi kuvan osalta.
Se oli ensinnäkin aivan liian väkivaltainen kilpailun luonteeseen, ja toisaalta kuvan vasemmassa laidassa oleva oksa oli komposition kannalta aivan väärässä kohdassa ja lisäksi häiritsevän näkyvä.
En ryhtyisi myöskään kehumaan kuvan värimaailmaa. Itse asiassa ainoa seikka, joka erotti kuvan mistä muusta tahansa luontokuvasta, oli kuvatun tilanteen erikoislaatuisuus, harvinaisuus.
Lyhyesti pikkulepinkäisestä:
Pikkulepinkäisen (lanius collurio) pääasiallista ravintoa ovat hyönteiset. Tilaisuuden tullen pikkulepinkäiselle kelpaavat kuitenkin myös pikkulinnut ja pikkunisäkkäät kuten jyrsijät.
Ylimääräisen ravinnon se osaa varastoida oksien teräviin piikkeihin ja oksanhankoihin. Juuri tästä on myös kyse näissä harvinaisissa kuvissa, joissa linnut ovat sananmukaisesti seivästäneet saalistamansa myyrän ja repivät sen sitten julmasti kappaleiksi. Lue lisää…
Satuin tänään katsomaan televisiossa esitettyä luontodokumenttia itselleni hyvin tutusta lajista, koskikarasta.
En ryhdy dokumenttia sen kummemmin arvostelemaan, mutta yksi filmillä tehty huomautus kuitenkin kiinnitti huomiotani:
Ohjelmassa näet sanottiin, etteivät koskikarojen saalistusreviirikiistat johda vakaviin yhteenottoihin. Lue lisää…
Kävin joulupäivänä kireän pakkasen vallitessa taas kuvaamassa laulujoutsenia tarkoituksenani saada kuviin vangittua niin päivän sää kuin hitaasti soljuvaa virtaa reunustavat sokerikuorrutet puut.
Vaikka pakkasta oli noin -25 C, niin taivas oli pilvien peitossa. Niinpä valoa oli melko niukalti. Toisaalta valo oli tasaista eikä liiallisen kontrastin vaaraa ollut, vaikka samaan kuvaan oli saatava niin tumma virta kuin valkeat joutsenet ja lumiset puut ja kivet.
Se, mikä teki kuvaamisen kuitenkin kaikkein eksoottisimmaksi, oli virrasta nouseva harmaa pakkasusva, joka vain aika ajoin hälveni edes hitusen.
Parhaiten usvan vaikutus niin kuvien kontrastiin kuin niiden terävyyteen näkyy kahdessa viimeisessä kuvassa, joissa linnut olivat kuitenkin kaikkein lähimpänä. Pehmeäpiirtosuodatin olisi todella ollut noissa olosuhteissa aivan tarpeeton vekotin.
Kuva: Laulujoutsen oikoo siipiään pakkasella.
Kuva: Alli lähtee lentoon peilityyneltä vedenpinnalta.
Alla erikoinen tarina muuttomatkallaan jätevesialtaaseen laskeutuneesta nuoresta allista. Kaikki tarinan kuvat ovat kertomuksen sankarista.
Pari viikkoa sitten Sisä-Savonkin yli pyyhkäissyt talvimyrsky lennätti Suonenjoen vedenpuhdistamolle koomisen allin, jota en pysty vieläkään hymyilemättä muistelemaan. Se, että edes huomasin tuota lähes väritöntä pikku uiskentelijaa, oli täysin sattumaa. En näet enää odottanut tapaavani jo aikaa sitten linnuista tyhjenneistä altaista mitään mielenkiintoista. Itse asiassa olin alueella vain tarkistaakseni läheisen Kimpanlammen tilanteen.
Tut, tut, se sanoi
Olin juuri kääntänyt takkini kaulukset pystyyn suojautuakseni paremmin purevalta tuulelta, kun ohittamastani altaasta kuului yllättäen vieno ”tut, tut”. Nostettuani kiikarin silmilleni paikallistaakseni oudon äänen tuottajan, näin jotain hyvin merkillistä: pieni vesilintu porski selkäuintia kuin Jani Sievinen parhaina päivinään samalla itseään koko ajan vatsan puolelta sukien. Vesi vain pärskyi, kun tuo terhakka otus ajoi kokka kohisten ympäri allasta tuuttaillen kuin pieni satamahinaaja. Näky oli käsittämättömän koominen! Lue lisää…
Tänä jouluaattona, kuten useina aiempinakin, kävin viemässä kynttilät vanhempieni haudalle Kuopion Vehmersalmella.
Jo menomatkalla huomion kiinnitti Puutossalmen lossilta näkyvä heikko osittainen kaarihalo. Halo oli kuitenkin sen verran heikko väreiltään, etten jäänyt sitä sen enemmän ihmettelemään. Lue lisää…
