Harmaahaikaroita vaikuttavissa äänimaisemissa – Ukkosen jyrinää, rankkasadetta ja paloauton ääntä

Kommentoi

harmaahaikara,tyyrinvirta

Harmaahaikarat Tyyrinvirralla

Sen jälkeen kun Suonenjoen jätevedenpuhdistamo tyhjeni yhtenä iltana täydellisesti linnuista, olen kiertänyt vanhoja kuvauspaikkojani toivoen löytäväni niistä jotain mielenkiintoista kuvattavaa. Huonoin tuloksin.

Nyt sunnuntaina ”löysin” Rautalammin Tyyrinvirralta kaksi harmaahaikaraa, ja optimistinen luonne kun olen, ajattelin heti lintujen olevan enne tulevasta hyvästä harmaahaikarasyksystä. Samanlaisesta kuin viime vuoden alkusyksy, jolloin Tyyrinvirralla oli parhaimmillaan yli kaksikymmentä harmaahaikaraa samanaikaisesti.

Se, toteutuuko toiveeni, jää nähtäväksi. Siihen asti minun on tyytyminen muistelemaan viime syksyä, ja niitä hienoja tunnelmia, joita silloin sai yhdessä harmaahaikaroiden kanssa kokea.

Alla olevalla videolla esittelen ehkäpä kaksi mielenpainuvinta äänimaisemaa: Keskellä virtaa rankkasateessa kyhjöttävät harmaahaikarat sekä palo-auton ääntä ihmettelevä harmaahaikara. Ja tosiaan, tilanne on aivan aito. Paloauto oli nimittäin matkalla sammuttamaan muutaman kilometrin päässä Rautalammin Pukkiharjussa  palamaan syttynyttä vanhaa rintamamiestaloa.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.