Kuinka monta harmaahaikaraa näet tällä videolla – Testaa havaintokykysi

Kommentoi

En ole juuri koskaan päässyt harmaahaikaroista nautiskelemaan, en ainakaan niiden paljoudesta. Niinpä olen yrittänyt hyödyntää mahdollisimman tarkoin nyt Rautalammin Tyyrinvirralle asettautuneet harmaahaikarat, joita parhaimmillaan on ollut peräti 17 kappaletta.

Niinpä olin paikalla myös pari iltaa sitten, jolloin noita ryhdikkäitä harmaita eminenssejä oli edelleen paikalla useita, ainakin 10 upeaa lintua.

Silloin koin myös toistaiseksi mieleenpainuvimman kokemukseni näiden hienojen lintujen seurassa: Tilanne lähti liikkeelle siitä, kun hämärän alkaessa laskeutua linnut yksi toisensa jälkeen jättivät joessa olevat istumakivensä ja suunnistivat hiljaa äännelleen ruokailemaan läheisen kalanviljelylaitoksen altaille.

Joen lopulta tyhjennyttyä kaikista linnuista, päätin sitten liittyä itsekin niiden seuraan voidakseni nähdä omin silmin, miten ne kala-altailla toimisivat.

Tässä jouduin kuitenkin pettymään, sillä linnut kalastivat pääasiallisesti alueen pienimmissä altaissa, jotka olivat niin paljon maanpinnan alapuolella, että minun olisi käytännössä pitänyt päästä aivan niiden äärelle voidakseni nähdä edes vilahduksen niissä kalastavista harmaahaikaroista.

Kaiken lisäksi hämärä oli siinä vaiheessa jo nopeasti muuttumassa pimeydeksi, mikä heikensi näkyvyyttä entisestään.

Niinpä tyydyin seuraamaan altaiden välissä hitaasti vaeltavia tai paikallaan seisoskelevia haikaroita. Koska näkymä oli välillä kuin hidastetusta elokuvasta, päätin itsekin yrittää harvinaisen näkymän taltiointia videolle.

Rohkenin nimittäin toivoa, että lintujen liikkeiden jähmeys mahdollistaisi siedettävän tarkan kuvanlaadun, vaikka vähäisen valon takia suljinajat jäisivät niin hitaiksi, ettei muun lajin kyseessä ollen olisi ollut toivettakaan millään tasolla hyväksyttävästä kuvanlaadusta.

Olisin toki voinut käyttää suuria ISO-herkkyyksiä, mutta päätin kuitenkin olla tekemättä niin, sillä ne olisivat syöneet lopullisesti kaikki toiveet edes jossain määrin silmää miellyttävästä lopputuloksesta.

Se miten onnistunut kokeiluni oli, voit itse siis nähdä videolta

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.