Hullu ukkometso nukkuu rauhassa – Harvinainen tilannekuva 11.

Kommentoi

Ukkometso nukkuu.

Ukkometso nukkuu.

Yllä oleva kuva vaatinee hiukan pohjatietoja: Sain vuoden 2009 loppukesällä mahdollisuuden useana päivänä kolmen viikon aikana seurata yksinäisen ukkometson elämää. Aluksi hommasta ei tullut juuri mitään, sillä kuvaaminen oli lähes täysin mahdotonta sen päällekäyvän käytöksen takia. Linnun käytöksen toki ymmärtää, olinhan luvatta sen omanaan pitämällä reviirillä.

Niinpä parina ensimmäisen kuvauskertana jouduin lähtemään pois kuvauspaikalta hyvin nopeasti sinne päästyäni. Pakoon en toki lähtenyt, vaan totesin yksinkertaisesti, ettei minulla ollut oikeutta yrittää kuvata lintua, koska läsnäoloni selvästi häiritsi sen normaalia elämää.

Kun kotona myöhemmin pohdin asiaa kaikessa rauhassa, uskoin lopulta keksineeni keinon, jolla pystyisin pitämään metson rauhallisena ja saamaan sen viettämään kohtuullisen normaalia metson elämää minun läsnäolostani huolimatta.

Jopa omaksi yllätyksekseni valitsemani taktiikka todella toimi, ja sain sen seurauksena kuvattua lintua mitä erilaisimmissa tilanteissa, joista mainittakoon mustikkojen syönti ja hämähäkin nappaaminen. Niin ja metson nukkuminen.

Tosin missään syvässä unessa ei metso yllä olevassa kuvassa ole, vaan kuva on otettu linnun torkkuessa lyhyitä aikoja lähes Kuvakoni vierellä.

Sen, että kyseessä on todella torkkuva lintu, kertoo käyttämäni valotusaika 1/40s. Jos kuvassa olisi liikkuvan luomen pysäytys, sen taltioimiseen olisi tarvittu todella nopeaa suljinaikaa. Itse asiassa minulla on useampia kuvia linnusta torkkumassa, joissa kaikissa olen käyttänyt lähes yhtä lyhyttä valotusaikaa.

Siitä millaiseksi suhteemme lopulta kehittyi, kertoo puolestaan alla oleva kuva, jossa metso on hypännyt Kuvakonini kuonon päälle mennäkseen sen katolle nukkumaan.

Metso Kuvakonin eli Volvon konepellillä

Metso Kuvakonin eli Volvon konepellillä

Itse nukkumistilanteesta en valitettavasti päässyt ottamaan kuvaa, sillä sen yrittäminen olisi todennäköisesti rikkonut sen luottamuksen, jonka olin käytökselläni itselleni hankkinut.

Onnistuin kuitenkin ottamaan metsosta yhden kerran muutamia piilokamerakuvia senaikuisella kännykälläni. Niiden kuvien laadulla en tosin voi kehuskella, mutta ovatpahan ainakin dokumentteja tuosta erikoisesta tilanteesta, jonka aikana metso lepäsi Kuvakonini katolla noin 40 minuuttia.

Ukkometso lepää autoni katolla.

Ukkometso lepää autoni katolla.

P.s. Ihmistä kohtaan agressiivisesti käytetystä metsosta yleisesti käytetty  ”hullu metso”-nimitys ei tee oikeutta tälle hienolle linnulle, sillä nimitys syylllistää lintua asiassa, johon se oikeastaan on itse syytön. Metsojen häiriytyneen käytöksen yhtenä tärkeimpänä syynähän pidetään ihmisen omaa toimintaa:

Tehometsätalouden mukana metsät ovat pirstoutuneet, mikä on sekä tarkoittanut metsoille yhä vähemmän ryhmäsoidintilaa settä vähentänyt myös soidintavien metsojen määrää.

Kun parhaassa soidinkunnossa olevat metsokukot eivät sitten löydä niin sopivia tappelukavereita kuin parittelunhaluisia naaraitakaan, ne turhautuvat ja purkavat energiaansa niitä varomattomasti lähestyviin ihmisiin.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.