Viime päivien mukavin yllätys oli parin fasaanikoiraan (Phasianus colchicus)) ilmestyminen muutamaksi päiväksi aivan kotini läheisyyteen.
Kuvausmahdollisuuksia ei juuri ollut, mutta yhtenä harmaana pakkaspäivänä sain kuitenkin linnut edes hetkeksi etsimeeni.
Ei voi kuin ihmetellä, kuinka kaunis tämä maahamme metsästettäväksi väkisin istutettu laji onkaan.
Kuva: Fasaanikukko lumisen kompostorin päällä.
Pihani pikkuvarpusparvi on kasvanut jo useita kymmeniä yksilöitä käsittäväksi parveksi, ja sen kyllä kuulee.
Parvi yltyy usein nimittäin niin meluisaan neuvonpitoon, että muita ruokintapaikallani vierailevia lintuja selvästi selvästi hirvittää. Pahimman metelin aikana ruokailemaan uskaltavat vain pihani kaksi pikkuruista kuusitiaista.
Hyvä niin sillä kuusitiaisesta ei minulla ole juurikaan kuvia. Tosin ei niitä näytä nytkään tulevan, ei ainakaan helposti, sillä laji on aivan liian vikkelä ja rauhaton näin vähissä valoissa kuvattavaksi.
Niinpä onkin käynyt, että odottaessani tilaisuutta kuvata juuri kuusitiaista olen joutunut tyytymään ystäviini pikkuvarpusiin. Ne ovat siinä mielessä paljon kiitollisempia kohteita, että ne malttavat istua paikallaan edes muutaman sekunnin.
Eipä silti kyllä huurteisilla oksilla poseeraavia pikkuvarpusia on myös ihan kiva kuvata.
Kuva: Pikkuvarpunen lumisella sembranoksalla.
Julkisuutta on saatava, vaikka sitten halpahintaisella iltapäivälehtityyppisellä otsikolla, jolla ei ole juurikaan mitään tekemistä todellisuuden kanssa.
Mutta toisaalta ei otsikko ole aivan tuulesta temmattu, ei ainakaan jos uskomme, mitä irlantilaisessa Irish Independent-lehdessä julkaistu pilapiirros ja kolumni vihjaavat, ja miksi emme uskoisi.
Onko kuvassa Olli Rehn?
Eipä ole tarvinnut viime päivinä kameraan juuri tarttua.
Vieroitusoireet olivat tänään jo niin sietämättömät, että en vonut vastustaa kiusausta yrittää hyödyntää yöllä satanutta uutta lunta.
Saaliina olivat tämän talven ensimmäiset todella talviset kuvat, joissa pääosassa on tietenkin pikkuvarpunen, pihani runsaslukuisin laji.
Kuvat ovat muuten kelvollisia, mutta ainakin itseäni hiukan häiritsee talvipäivän valon puutteen aiheuttama värittömyys.
Toisaalta, sellainenhan meidän talvemme on.
Kuva: Pikkuvarpunen lumisella oksalla.
Kuva: Kaulastaan vakavasti loukkaantunut nuori laulujoutsen.
Noin viikko sitten kerroin arvoituksellisesti huurteisiaruohoja käsitelleessä blogissani kuvien syntyneen sivutuotteena ollessani suorittamassa jotain muuta tehtävää. Selitän nyt lyhyesti, mistä tuolloin loppujen lopuksi oli kysymys:
Eräät lukijani olivat havainneet Suonenjoessa nuoren laulujoutsenen, jolla oli jonkinasteinen kaulavamma. Otin tuolloin yhteyttä eläinlääkäriystävääni, jonka pyynnöstä kävin sitten kaukopartiojohtajan pojan ammattitaidolla tarkkailemassa lintua sen fyysisen tilan selvittämiseksi.
Saamaani tehtävänantoon kuului myös sellaisien kuvan ottaminen, jonka perusteella eläinlääkäri voisi määritellä linnun elinkelpoisuuden ilman linnun kiinniottoa. Eläinlääkärin saatua raporttini minun uudeksi surulliseksi tehtäväkseni tuli ottaa yhteys poliisiin linnun kärsimysten lopettamiseksi.
Linnun tila selvisi kuitenkin lopullisesti kaikessa karmeudessaan vasta eläinlääkärin tutkiessa sen myöhemmin autotallissani: Sen kaulan tärkeitä elimiä kuten henki- ja ruokatorvea sekä lihaksia suojaava nahka oli kuoriutunut höyhenineen päivineen kokonaan noin 20 cm:n matkalta.
Näin nuo elimet olivat olleet täysin säiden armoilla. Syömään kykynemätön lintu painoi kuollessaan enää reilut 5 kg, kun sen olisi pitänyt painaa useita kiloja enemmän. Vamman aiheuttajaa ei valitettavasti pystytty selvittämään. Lue lisää…
Parin viime päivän aikana blogiini on ohjautunut liikennettä erään englantilaisen luonnontieteilijän blogista. Kaikki kävijät ovat käyneet katsomassa vanhaa juttua, joka käsitteli lumikieppiä kaivavaa tundraurpiaista, Jos et ole vielä nähnyt noita luonnontieteelisesti harvinaisia kuvia, voit käydä lukemassa jutun tästä. Toisaalta jos haluat lukea mitä tundraurpiaisestani (arctic redpoll) tiedemaailmassa sanotaan, näet sen tästä kohdasta kommentit.
Minua ei missään tapauksessa voi pitää museofriikkinä, mutta ei minulla ole niitä vastaankaan mitään. Päinvastoin. Useissa käymissäni maailman merkittävissä museoissa itseeni ovat suurimman vaikutuksen tehneet, eivät maailmankuulut taideteokset, vaan näiden museoiden käsittämätön koko. Kuhmon perukoilla syntynyt kokee itsensä todella pieneksi esim. Louvressa, joka jo rakennuksena on jotain sellaista, jota on suomalaisen vaikea uskoa todeksi, ellei sitä omin silmin näe. Lue lisää…
Miksi juuri Pariisi kiinnostaa minua kuvaajana? Ensinnäkin siksi, että olen viettänyt siellä elämästäni yhteenlaskettuna lähes kaksi kuukautta. En juurikaan lomamatkalla vaan työmatkoillla opastamassa muita tuon suurenmoisen suurkaupungin saloihin. Lue lisää…
Kuuran peittämiä ruohoja vastavalossa.
Pakkasaamun tunnelmakuvia kauniin Suonenjoen rannassa.
Ehdin tänään pikaisesti ihailemaan yöpakkasen kuuraan peittämää Suonenjoen rantakasvillisuutta:
Tosin syy joella käyntiin oli aivan jokin muu kuin luonnon kauneuden ihailu, mutta nyt en vielä kerro siitä, vaan keskityn kertomaan siitä, mitä näin, kun olin tekemässä sitä, josta en nyt siis kerro.
Voikohan asian vielä vaikeammin ilmaista. Todennäköisesti kyllä, joten täytynee harjoitetulla sitäkin taitoa.
Joka tapauksessa löysin siis itseni joen rannasta katselemasta, kuinka muutama tunti aiemmin nousseen auringon – se on siis vielä tallella, vaikka edellisessä jutussani jotain muuta epäilin – valo siivilöityi valkeiden jääkiteiden kuorruttamien ruohojen lävitse.
Eikä kestänyt kauan, kun silmieni edessä avautuva kaunis pienmaisema toi mieleeni kesäisen kokeiluni tanssivista ruohoista, jonka tulos oli ollut itsellenikin iloinen yllätys.
Miksi siis en jatkaisi siitä, mihin tuolloin jäin? Tuumasta toimeen, vaikka keskittymistä kuvaamiseen koko ajan rajoitti se, että minun piti samanaikaisesti tarkkailla sitä kohdetta, jonka takia paikalla yleensäkin olin.
Kuva: Kuuran peittämä kasvi loistaa vastavalossa.
Erityisen tyytyväinen olen kuvaan, jossa sain tallennettua optiikaan itsensä aiheuttamat kauniit värilliset kahdeksankulmiot kimaltelemassa kuin jouluvalot jäisten ruohojen seassa.
Kuva: Värillisiä monikulmioita huurteisten ruohojen keskellä
Käpytikka ruokailee ruokinta-automaatilla.
Muistan vielä kuin eilisen sen päivän, jolloin valo lopullisesti katosi. Päivä oli 17.10.
Toisaalta, jos en tuota muutoksen tuonutta päivää muistaisi, voisin sen tietenkin helposti tarkistaa kuvieni digitaalisista metatiedoista.
17.10. oli siis viimeinen päivä, jolloin suonenjokelaisessa luonnossa oli ihailtavana vielä niin valoja kuin värejäkin. Lue lisää…
