Runebergin jääputous- uusi upea jääputous jyrkällä kalliorinteellä, Halosenvuoret

3 Kommenttia

Kävin tänään etsimässä uusia tuntemattomia jääputouksia ensimmäistä kertaa pelkän kartan perusteella. Mitään etukäteistietoa mahdollisista jääputouksista minulla ei ollut. Aivan summan mutikassa en kuitenkaan siis ollut liikkeellä, vaan olin etukäteen tutustunut tutkimusalueeni maastokarttaan, ja löytänyt paikan, joka vastasi geologisilta olosuhteiltaan niitä kolmea paikkaa Suonenjoen Kurkivuoressa, joissa olin jo aiemmin käynyt kuvaamassa jääputouksia. Tällä kertaa en kuitenkaan suunnistanut Kurkivuoreen vaan sen naapuriin Halosenvuorille.

Todellakin naapuriin, sillä tämänkertainen tutkimuskohteeni ei todellakaan ollut kaukana Kurkivuoren jääputouksista. Esim. siniselle putoukselle oli linnuntietä matkaa vain noin 500 m.

jääputous,halosenvuoret

Jääputous, Halosenvuoret, Suonenjoki 2017

Tällä kertaa paikka oli kuitenkin huomattavasti haastavampi maastoltaan kuin aiemmat jääputousten sijaintipaikat. Vuoren juurta noudattava reitti olisi ollut käytännöllisin, mutta valitettavasti paikoin hyvin vaikeasti kuljettavissa myrskyjen kaatamien suurten puiden sekä paksun pehmeän lumikerroksen takia.

Tämän takia päätin koettaa lähestyä kohdettani, noin 150 metriä pitkää kalliojyrkännettä, nousemalla sen yläpuolelle rinnettä pitkin. Ajattelin tämän reitin olevan helpompi vaihtoehto, koska itse rinteillä ei ollut tuulenkaatoja eikä kovin paljon luntakaan.

Reitinvalintani osoittautuikin siltä osin onnistunut, että eteneminen oli kohtuullisen vaivatonta, jollei laskuihin oteta koko ajan nouseva rinnettä. Valitettavasti surullinen totuus reittini oikeudellisuudesta paljastui vasta yli puolen tunnin kapuamisen jälkeen: Jyrkänteen päältä ei voinut nähdä sen juurelle!

Siispä ei auttanut kuin palata samaa reittiä takaisin – onneksi tällä kertaa urakkaa helpotti alamäki – ja lähteä seuraamaan vuoren juurta noudattavaa vaivalloista reittiä.  Tämä tarkoitti upottavassa lumessa rämpimistä ja sikin sokin kaatuneiden puunrunkojen aiheuttamaa jatkuvaa reitinhakemista.

Lopulta pääsin kuitenkin perille. Turhaan en onneksi ollut raatanut, sillä löysin rinteiltä kolme mielenkiintoista jääputousta. Kaksi niistä ei ollut kuitenkaan kovin suuria ja näyttäviä, mutta kolmas sen sijaan oli. Videolla toisena nähtävä jyrkän louhikkorinteen keskiosassa sijainnut jääputous oli korkeudeltaan vajaa neljä metriä. Kaikki muu, mitä tutkimusretkelläni löysin selviää videolta.

P.s. Koska tänään oli Runebergin päivä, nimesin jääputouksen löytöpäivänsä perusteella Runebergin jääputoukseksi.

Halosenvuorten jääputoukset kartalla.

3 Comments

  1. Juhani Rikala

    Yksi löytämistäsi veistoksista muistutti aivan Sibelius-monumenttia niinpä sen nimi soisi olla myös Runeberg-monumentti.

  2. Juhani Rikala

    Kyllä näitä talvisia “luonnon-ihmeitä” näyttää riittävän siellä Suonenjoella. Todella hienoja jääveistoksia.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.