Suonenjoen valtavat jääputoukset mykistivät – Melkein!

Kommentoi

Etsivä löytää. Ainakin nyt löytyi! Olin nimittäin tänään jo kolmatta päivää kuvamaamassa ja tutkimassa Suonenjoelta löytyneitä aivan uusia suuria, 5-6-metrisiä jääputouksia. Päivän päätteeksi kuitenkin suunnistin yhdessä tällä kertaa kuvauksissa mukanani olleen ystäväni kanssa katsomaan vielä erästä kartalta löytämääni potentiaalista jääputouspaikkaa.

Mitään etukäteistietoa tai edes vihjettä siellä olevista jäämuodostelmista minulla ei kuitenkaan ollut. Päinvastoin. Olin parina aiempana vuonna käynyt paikassa, eikä siellä ollut ollut noilla kerroilla mitään mainitsemisen arvoista.

Niinpä se, mitä tänään sitten lopulta näimme, yllätti niin minut kuin ystävänikin täydellisesti. Valitettavasti vain kello oli tuossa vaiheessa jo sen verran, että muut tärkeämmät asiat kutsuivat meitä molempia. Niinpä jouduimme raskain sydämin jättämään jääputoukset tältä erää rauhaan. Tarkoitukseni on kuitenkin palata sinne jo heti huomenna, jos vain sinne johtava pieni metsäautotie ei ole yön aikana mennyt tukkoon tai sää tee kuvauksia muulla tavalla mahdottomiksi.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.