Kuolemanvuoren kauniita jääputouksia Kallio-Kourujärven rannalla Suonenjoella

2 Kommenttia

Sanonta ”Nimi on enne” ’Nomen est omen” ei taida pitää paikkaansa, ei ainakaan Suonenjoen Kuolemanvuoren suhteen. Kävin siellä nimittäin eilen etsimässä sinne mahdollisesti syntyneitä jääputouksia, ja  paikka näytti kaikkea muuta kuin kolkolta tai synkältä:  Aurinko paistoi, sää oli useamman astetta plussan puolella ja vuoren rinteillä lauloivat tiaiset lähestyvän kevään toivossa.

Mikä parasta yhdelle paikalle jyrkkien kallioisten rinteiden juurella oli todellakin kolme auringonvalossa kauniisti kimaltelevaa jääputousta.

Kauneudessa nämä Kuolemanvuoren kristallimaisesti kiiltäneet jääputoukset  eivät hävinneet  juurikaan aiemmin Suonenjoella kuvaamilleni  jääputouksille, mutta koossa ne eivät ei niille pärjänneet. Kuvaamistani kolmesta putouksesta suurinkin oli vain vajaan kahden metrin korkuinen.

Kuolemanvuori ja jääputoukset kartalla

2 Comments

  1. Juhani Rikala

    Jäätaide on kyllä kaunista ja onneksi sinä sen tallennat videoille. Täällä Lahdessa on juuri tällä hetkellä kaunis auringonpaiste ja lämpötila plussan puolella, joten kohta on (jää)kauneus katoavaista.

    • Olli

      Kiitos Juhani! Teen parhaani. Nytkin olen dokumentoinut useampia mielenkiintoisia “jäisiä” kohteita, joihin blogissani palaan, jahka ehdin.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.