Kovien talipallojen pehmentäminen – Parempaa talviruokintaa pikkulinnuille.

9 Kommenttia

Mustarastas talvella rasvaruokinnalla

Mustarastas talvella rasvaruokinnalla

Valitettavasti kokemus on osoittanut, että osa kaupasta ostetuista talipalloista tai rasvapötköistä on aivan liian kovia pikkulintujen nokille kovilla talvipakkasilla. Joillekin lajeille jo pienempikin pakkanen tuottaa selviä vaikeuksia saada edes vähän rasvaa irtoamaan.

Oman havaintoni mukaan ongelmallisimpia ovat olleet halvat talipallot, joista pihani pikkuvarpuset eivät ole joskus saaneet irti palastakaan. Tiaisetkin ovat onnistuneet vasta todella uutteran hakkaamisen tuloksena.

Ongelma tuli itselleni akuutiksi vuonna 2004, jolloin pikkuvarpusia oli ensimmäistä kertaa pihassani läpi talven. Tuolloin huomasin, etteivät ne todella saaneet ensimmäistäkään nokallista irti tarjoamistani kaupan talipalloista. Turhautuneena tilanteesta ne eivät lopulta edes vaivautuneet käymään rasvaruokinnallani.

Mikä neuvoksi? Pilkoin ensin kivikovat pallerot murusiksi ja nakkasin sitten muruset suureen kattilaan, jossa niitä odotti lämmin rypsiöljykylpy. Talipallopalojen sulettua sekoitin syntyneen rasvapuuron ja jätin jäähtymään.

Tulos? Tämä pehmeämpi rasva katosi kuin kuumille kiville pikkuvarpusten innostuessa saamastaan uudesta herkusta. Vielä tyytyväisempiä tilanteeseen olivat helmikuussa jostain pihaani ilmestyneet mustarastaat, joista yksi ryhtyi suorastaan vartioimaan yhtä rasvaruokintaa.

Tuon kokemuksen jälkeen olen tuunannut kaupan talipalloja aina tarpeen vaatiessa. Useimmiten olen lisännyt vain rypsiöljyä, mutta joissakin tapauksissa olen lisännyt joukkoon myös jonkin verran itse sulattamaani sian ihraa.

Öljyä olen lisännyt lähinnä sormituntumalla. Yleensä seos on ollut sopivaa, kun se on ollut selvästi puuromaista mutta kuitenkin niin paksua että kauhan liikuttaminen kuumassa rasvaseoksessa on ollut vaivalloista.

Lopuksi olen laittanut lämpimän seoksen ulos pakkaseen ja sen jo uudelleen jähmetyttyä tarkastanut, ettei siitä ole tullut liian pehmeää. Tämä on mielestäni tärkeä varotoimi sen takia, ettei kasviöljy kuulu lintujen normaaliin ruokavalioon, joten sen ylitarjontaa on syytä siksi välttää.

Tänä syksynä tein pienen muutoksen reseptiin ja lisäsin joukkoon myös maapähkinäjauhoa, jota minulle on kertynyt varastoon useita kiloja maapähkinöiden murskaamisen sivutuotteena.

Myös näistä tuunatuista talipalloista on tullut varsinainen hittituote, joka kelpaa hyvin kaikille pihani pikkulinnuille, kuten alla olevasta videosta hyvin selviää.

9 Comments

  1. Ruokinnasta kiinnostunut

    Hei voiko tuota seosta muotoilla käsin, kun on hieman jähmettynyt? Vai pitääkö antaa jähmettyä muotissa?

    • Olli

      Moi! Kyllä voi muotoilla myöhemmin. Itse olen säilyttänyt seosta kylmässä autotallissa isossa teräskattilassa. Kovilla pakkasilla voi kuitenkin joutua tuomaan seoksen sisään lämpimään muotoilun helpottamiseksi.

  2. Jouko

    Ruokin talvilintuja Pertunmaalla koivun kylkeen kiinnitetyllä katiskaverkon sisään laitetuilla läskinpaloilla. Toimi jonkin aikaa, mutta sitten näätä huomasi aarteen ja repi yöaikaan hampaillaan katiskaverkon hajalle vieden saaliin itselleen. Näin tapahtui useamman kerran, vaikka koivu sijaitsi noin 10 metrin päässä talostamme. Kyllästyin sinänsä mielenkiintoiseen ruokavieraaseen ja vaihdoin katiskaverkon teräslankaverkkoon. Nyt hieman harmittaa, kun en laittanut riistakameraa “pyytämään “

  3. Anne-Marie Elo

    Kiitos rasvanpehmennysvinkistä. Sitä piti eilen heti kokeilla, kun satuin löytämään reseptin. Tiput ovat tänään hyväksyneet uudet rasvamöykyt.
    Mietin muuten samaa kuin Vesa tuossa yllä. Kyllähän linnut syövät rasvaisia/öljyisiä siemeniä luonnollisena ravintonaan. Auringonkukan siemenet sisältävät samaa öljyä, jota puristetaan pulloihin pantavaksi, joten voisi kuvitella, ettei se ainakaan olisi haitallista. Maapähkinäöljyn suhteen pitäisi saman päteä. Se on tosin niin kallista, ettei sitä raaski käyttää linnunruuaksi. En oikein osaa ajatella, että rypsi- tai rapsiöljykään olisi sinänsä haitallista, jollei sitä sitten syö isoja määriä. Siitä voi kyllä mennä linnun masu sekaisin. Ihmiselläkin menisi, jos joisi pullon rypsiöljyä. Luultavasti ravinnossa pitää olla jonkinlainen tasapaino rasvojen, hiilihydraattien ja valkuaisaineiden kesken.
    Rasvaseoksen lämmittämisen kanssa pitää olla hyvin varovainen, ettei satsi pala kattilan pohjaan. Pitää malttaa lämmittää hyvin pienellä teholla, vaikka sitten vie pitkän ajan, ennenkuin jäiset rasvakokkareet ovat sulaneet. Rasva on hyvä lämmöneriste, mikä toisaalta tarkoittaa sitä, että se on hyvin huono johtamaan lämpöä. Sen näin selvästi, kun umpijäisten rasvakokkareiden sulaminen kesti piiitkän ajan kattilassa.

  4. Vesa Salonen

    Lukaisinpa talipötkyläohjeesi – sikäli kun teksti tummankirjavalta taustalta erottui.
    Samantapaisiin ratkaisuihin olen päätynyt kuin sinäkin. Hiukan kuitenkin ihmettelen arviotasi, “etteivät kasviöljyt kuulu lintujen normaalin ravintoon” ja ylitarjontaa on siksi syytä välttää. Tämä tuntuu hassulta suhteessa siihen, että olet tarjoamassa sianrasvaa ja kookosrasvaa – eiväthän nekään kovin luonnonmukaista talvilintujemme ravintoa ole. Varsinkin kookosrasva kovettuu kylmässä hyvin kovaksi.
    Itse olen tehnyt maapähkinäjauhosta, kookosrasvasta, voista ja rypsiöljystä “talipalloja”. Rasvoja käytän niin niukasti, että saan jauhot juuri ja juuri kosteiksi, tällöin jäähtynyt tulos pysyy täpärästi kasassa.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.