Nuoren laulujoutsenen verkkosukat – Juttu jossa on päätä muttei häntää.

Kommentoi

Laulujoutsenen pää ja kaula.  Olin taas tänään kuvaamassa ja syöttämässä Tyyrinvirran laulujoutsenia.

Lisäravinnon tarve niillä on ilmeinen, sillä suurin osa niistä tuli heti rannan lähettyville minut huomatessaan. Vielä pari päivää sitten yhtä lukuun ottamatta kaikki joutsenet olivat siirtyneet kauemmaksi saapuessani paikalle.

Eilen virralle tullessani paikalla oli myös nuori äiti lapsensa kanssa joutsenia ihailemassa.

Lapsi ei juuri kommentoinut lintuja, mutta sitten hänelle ilmeisesti tuli pakottava tarve lausua ääneen mieltänsä painava ajatus: ”Äiti, noiden joutsenten jalat ovat kuin juuri mustiksi maalatut”. Ja minua hymyilytti.

Toisaalta mitäpä siihen oli sanomista. Tottahan se on. Lapsi oli aivan oikeassa: Aikuisen joutsenen jalka on todella musta, ja märkänä se näyttää kuin vasta maalatulta.

Itse kun en ole enää lapsi kuin ehkä mieleltäni, huomioni kiinnitti äidin ja lapsen jo paikalta poistuttua aikuisten joutsenten seurassa jäällä seisova nuori harmaa joutsen.

Lapsen sanat olivat kuitenkin jääneet mieleeni vaikuttamaan, joten aloin tutkia kamerani etsimen lävitse linnun jalkoja.

Mustat ne eivät olleet, kuten niiden ei kuuluisikaan olla, joten siinä ei ollut itselleni mitään uutta.

Sitäkin suurempi oli hämmästykseni, kun huomasin mustan verkkomaisen kuvion peittävän joutsenen jalkojen ihoa.

Oli kuin linnulla olisi ollut jaloissaan samanlaiset verkkosukat kuin Liza Minellillä elokuvassa Cabaret!

Nuori laulujoutsen verkkosukat jalassaan. Onneksi ymmärsin heti, ettei arvostetun luontokuvaajan sovi päästää moisia ajatuksia tyhjään päähänsä. Niinpä kielsin itseäni enää ajattelemasta asiaa, koska siinä ei ollut todellakaan päätä eikä häntää.

Päätä sen sijaan ei puuttunut siitä kuvausaiheesta, jota innostuin lopulta yrittämään toteuttaa. Siitäkin huolimatta ettei valoa enää ollut aivan riittävästi.

Vain muutaman metrin päässä rauhallisesti oleilevat joutsenet olivat nimittäin riittävän lähellä yrittääkseni keskittyä niiden päiden kuvaamiseen. Olin toki joskus aiemminkin yrittänyt kuvata laulujoutsenen päätä, mutta aina aiemmin linnut olivat uineet vedessä, mikä oli tehnyt kuvaustilanteesta todella haastavan, vaikka valoa oli noilla kerroilla ollut huomattavasti enemmän.

Tällä kertaa tilanne oli toinen, sillä linnut seisoivat tukevalla jäällä, mikä teki mahdolliseksi yrittää kuvaamista valon vähäisyydestä huolimatta.

Kuvasin siis tänään niin jalkoja kuin päitäkin, mutta hännät jäivät odottamaan aikaa parempaa.

Kuvaseloste: Kaikki kuvat ovat täysin rajaamattomia.

 

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.