Aina ei voi onnistua – Elämäni kummallisimmat kuvat.

Kommentoi

Jäinen naisen pää, Kleopatra, Konnekoski.

 

Viikko sitten lähdin Rautalammin Konnekoskella selvittääkseni voisiko siellä vielä tänä talvena kuvata koskikaroja. Siinä suhteessa matka oli kuitenkin pettymys, sillä koskessa on huomattavasti aiempia vuosia enemmän vettä, joka peittää kaikki kosken keskellä olevat karojen istumakivet.

Lisäksi ylen määrin vuolaan virran takia jäätä ei koskeen ole juurikaan muodostunut. Myöskään karoja ei ollut kuin muutama kappale, ja nekin hyvin ujoa sorttia.

Koska olin kuitenkin vaivautunut paikalle, päätin kokeilla viime talvena aloittamaani jään ja ennen kaikkea veden liikkeiden tutkimista hitailla valotusajoilla.

Valitettavasti mikään kuvista ei onnistunut. Yrityksen puutteesta ei minua ainakaan voi moittia, sillä aikaa meni parisen tuntia ja kuvia otin yli 300!

Ainut lohtu asiassa on tietoisuus siitä, ettei mitään uutta saavuta, jollei ota riskejä.

Kleopatran profiili

Tätä kuvatessani oli tiedossani, etten voisi oikeastaan onnistua, sillä vaikka minulla oli myös lyhytpolttoväliset objektiivini mukana, minun oli turvallisuussyistä otettava kuva 300 mm:n telellä.

Lisäksi kuva oli otettava yläviistosta, minkä takia riittävän terävyyssalueen saavuttaminen oli epätodennäköistä.

Toisaalta koska olin pään ”nähnyt”, en kyennyt puhumaan itseäni asiassa ympäri.

Veden liikkeet jään alla

Näissä kuvissa on kyse siitä, että virran vesi juoksee ohuen jääkerroksen alapintaa nuollen ja muodostaa mitä mielikuvituksellisimpia kuvioita.  Ajatuksenani oli vain katsoa, mitä saisin aikaiseksi  todella monta kuvaa ottamalla.

Kuvauspaikalla kuvat näyttivät kameran pienellä näytöllä ihan lupaavilta, mutta kotona tietokoneen ääressä odotti suuri pettymys: Osoittautui näet jään pinta oli paikoin todella likainen. Itseäni en kuitenkaan voi tästä heirveästi moittia, sillä kuvauspaikan vaarallisuuden takia, en ollut kyennyt tutkimaan tarkemmin jään pintaa tarkemmin.

Kameran etsimen läpi katsottuna tai noin 1½ metrin korkeudesta paljain silmin katsottuna pilvisenä päivänä en ollut niitä kyennyt näkemään.

Huom! Kaikki kuvat on otettu samasta kohdasta jäätä.Osa niistä voi näyttää aluksi samanlaisilta, mutta tarkemmin tutkiessasi huomaat kyllä kuvien väliset erot.

Mitään selvästi tunnistettavia muotoja ei kuvissa ole. Toisaalta joistakin kuvista saattaa löytää ihmisen päähän yhdistettäviä hahmoja.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.