Kohtuullisen onnistuneet lupiinikuvani ovat saaneet minut nyt jatkamaan kokeiluja samalla tekniikalla.
Tänä iltana kokeiluun tuli se lisäys, että ylitin ensimmäistä kertaa todella pitkästä aikaa abstraktin taiteen rajan. Siitä myöhemmin.
Aluksi pakollinen kevennys: Mitä kuva esitää?
Mikä karvainen ihme on tämä?
Rusakko hiipii.
Viimeisten viikkojen aikana muut kiireet ovat vieneet miestä, ja kuvauksille on jäänyt aika vähän aikaa.
Siitä olen kuitenkin pitänyt huolen, että olen lähes joka ilta ehtinyt karauttaa omaan pupuparatiisiini odottamaan oikeita valoja. Lue lisää…
Luontokuvaajan tulisi aina hakea jotain uutta, pyrkiä näkemään tutut kohteet aivan uudesta näkökulmasta. Koska lintu- tai sammakkoperspektiivi olisivat vain vanhan toistamista, yritin lähestyä ongelmaa tavalla, jota kukaan täysjärkinen ei todennäköisesti älyäisi tehdä. Jos kokeiluni onnistuisi, se antaisi minulle todella mahtavan kilpailuedun. Lue lisää…
Rusakko niityllä auringon laskiessa.
Hommahan uhkaa mennä ihan päälaelleen, kun tänä vuonna onni tuo eteeni jäniseläimiä toinen toistaan komeammissa valoissa. Eilen illalla vuorossa oli rusakko. Eipä silti, en minä valittaisi, vaikka noissa valoissa olisi ollut kapinen kettu.
Alemmassa kuvassa rusakko on siirtynyt kauemmaksi miettimään, paetako vai ei. Päätökseen ei mennyt kauan: Pupu pomppi pois. Lue lisää…
Lähdin tänään etsimään päiväperhosia, sillä niitä riittää tällä hetkellä yllin kyllin. Matkani kuitenkin katkesi lähes alkuunsa eräälle metsätielle, jota reunustivat kauniit mutta Suomen luontoon kuulumattomat lupiinit. Lue lisää…
Tämä tarina on minusta ja äidistäni. Tosin meitä koko ajan toljottava Olli ei kyllä tiedä kumpi emoistani on äiti ja kumpi isä. Enkä minä ainakaan aio sitä hänelle kertoa. Mitäs on niin tyhmä.Tässä kuvassa minä poseeraan äitini kanssa laskevan auringon kilossa. Kyllä minä olen söpö, enkös olekin.
Kalatiiraperhe iltavaloissa.
Poikasiaan ruokkiessa kalatiira silloin tällöin pudottaa vahingossa saaliskalan maahan. Pahimmillaan ruoka voi näyttää todelliselta roskaruualta. Lue lisää…
Onnittelut kaikille tarkkasilmäisille, jotka tunnistivat kalatiiran suussa olleen kalan hauenpoikaseksi.
Asiaa tarkemmin tuntemattoman silmissä pesällään hautovalla naurulokilla saattaisi näyttää olevan kovin hauskaa helteellä, sillä niin leveästi sen nokka virnottaa auki.
Totuus on kuitenkin aivan muuta.
Naurulokkia ei naurata helteellä.
Eipä jäänyt toissapäiväinen ainoaksi perhetapahtumaksi kesäkodissani, silla alueen monivuotinen asukki, pikkutyllipari, oli saanut eilen neljä pirteää poikasta.
Nuorin poikasista oli syntynyt vain vähää ennen paikalle tuloani, minkä voi päätellä siitä, että näin sen kompuroivan ja kompastuvan useamman kerran.
Kompastuneen poikasen kuva ei valitettavasti ole riittävän tarkka, mutta kertoo kuitenkin asian paremmin kuin tuhat sanaa.
Pikkutyllin poikanen kompastuu.
