Eilen illalla löysin sattumoisin elämäni ensimmäisen sinitoukohärän (Meloe violaceus), joka on yksi suurimpia (max. pituus n. 4 cm) kovakuoriaisiamme.

Kauniiksi tätä hyönteistä ei suin surminkaan voi sanoa, mutta kylläkin hyvin persoonaallisen näköiseksi. Itselleni se tuo mieleen lähinnä science fiction -elokuvista tutut pelottavat avaruusoliot.

Ensimmäinen kohtaamisemme tämä ei kuitenkaan ollut, sillä olin aiemminkin jonkin kerran kuvannut lajia, mutta tuolloin en ollut niitä itse löytänyt.

Sattumasta oli todella tällä kertaa kyse, sillä sinisenä kimaltava koppis sattui silmiini astuessani ulos autosta uuden suuren hakkuuaukean reunalla.

Yllätys ötökän näkeminen oli minulle senkin takia, että aikaisemman tietämykseni mukaan se oli lähinnä vehmaiden maiden, kuten niittyjen, melko harvinainen laji. Uudemman tietämyksen mukaan sitä kuitenkin löytyy nykyisin lähes koko maasta, ja  niinkin kuivista ympäristöistä kuin mistä itse oman avaruusolioni löysin.

Viime päivien kuvasato on ollut melko kirjava, mutta kuvamäärät pieniä. Suurin osa luontokuvaukseen käytetettävissäni olevasta ajasta on mennyt uusien kuvauskohteiden etsintään.

Jonkin verran olen ehtinyt kuvaamaankin. Ensimmäinen kuvauskohteeni on ns.pakkopulla eli kalalokki, jota olen kuvannut todella vähän, vaikka lehtipakinoissani tämänkin lajin kuville olisi ollut käyttöä. Nyt yksi lintu tuli kuitenkin sattumalta sopivalle kuvasuhollille, joten käytin tilaisuuden hyväkseni. Tuloksena tavallisia lintukuvia, joissa ei ole mitään muuta katsottavaa kuin itse kalalokki. Monille kuvaajille se riitää, mutta itse en saa juuri minkaaänlaista tyydytystä tämänkaltaisista kuvista.

Kalalokki kiljuu.

Lue lisää…

Metsäjäniksen kuvaukset ovat sujuneet yli odotusten, mutta kompuroimatta en toki ole selvinnyt.

Tästä esimerkkinä tilanne, jossa jänikset yllättivät minut täysin tulemalla ennakoimattoman lähelle.

Tästä syystä minulla oli ensimmäistä kuvaa ottaessani kamerassa todella pienten lintujen ottamiseen tarvittava optiikka.

Seurauksena oli se, että ensimmäisessä kuvassa on vain puoli jänistä, koska enempää ei “kameraan” mahtunut.  Kuvaa ei siis ole rajattu lainkaan.

Jänis lähikuvassa.

Lue lisää…

Viimeiset kolme päivää ovat olleet kiireisiä, sillä luonto on herännyt todella eloon pitkän talviunen jälkeen. Vastaan on lentänyt, loikkinut ja madellut melkoinen lajikirjo. Kuvattavaa on siten riittänyt, liiaiksikin. Mikä harmillisinta, itseäni tyydyttäviä kuvia ei juurikaan ole syntynyt.

Muutaman viime päivän aikana on saapunut runsaasti hyönteissyöjiä, mikä näkyy myös kuvatuissa lajeissa.

Ensimmäisenä linssin eteen ehti kaunis pensastaskukoiras.

Pensataskukoiras on kaunis lintu.

Lue lisää…

Kuva: Sinirinta

Kuten aiemmin vihjaisin , en kertonut koko totuutta siitä, mitä näin ja koin sinirinnan kanssa eilen.

Päivä oli nimittäin erittäin poikkeuksellinen, sillä löysin samana päiväna sinirinnan kahdesta eri paikasta.

Mikä parasta, sain todella monta erilaista ja ennen kaikkea kaunista kuvaa itselleni mieluisilla taustoilla.Toisen sinirinnan löysin illalla, joka tarkoitti sitä, että valo oli jo huomattavasti pehmeämpää ja mahdollisuudet huolellisesti keskittyen todella hienon kuvan saamiseen olivat olemassa. Ja siinä mielestäni onnistuinkin.

Tuloksena omasta mielestäni yksi kauneimmista ottamistani kuvista, jossa lintu on vain osa harmoonista kokonaisuutta. Tälläkin kertaa näkemänne kuva on täysin rajamaaton eli kuva on sommmiteltu loppuun asti jo kuvaushetkellä. Tästä kertoo se, että sinirinta seisoo hyvin lähellä ihanteellista paikkaa kuvassa eli ns.kultaista leikkausta.

Sinirinta jätevedenpuhdistamolla.

Suonenjoen jätevedenpuhdistamo, jossa lähes asuin kesinä 2006-2008 kuvaten pikkutyllien elämää, tuotti tänään todellisen yllätyksen.

Menin paikalle etsimään punarintaa, mutta mitä löysinkään! Yhden kauneimmista linnuistamme, Lapin lahjan Suomen linnustolle: sinirinnan.

Eipä tarvinnut kysellä itseltäni, kuvaanko vai en.

Ensimmäinen kuva on täysin croppaamaton eli rajaamaton. Kuva on juuri sellainen, kuin sen kamerani etsimestä näin. Halusin kuvaan välttämättä mukaan oikealla näkyvän koukun, jonka takia itse lintu on aseteltu hiukan epätavalliseen paikkaan. Itseäni harmittaa kuitenkin oikealla epäselvänä hahmona näkyvän pajunoksan kuvaa pilaava vaikutus. Mutta jos olisin sen poistanut tietokoneen avulla, kyse ei olisi enää 100% aidosta luontokuvasta, eihän.

Toista kuvaa on  leikattu sen verran, että linnun kaunis rinta näkyy selvästi. Lue lisää…

 Jos ei ole luontokuvaajan elämä aina helppoa, niin ei sitä näytä olevan oravienkaan.

Tästä esimerkkinä kuvan kiireinen orava, jolla ei ollut rukouksistani huolimatta aikaa pysähtyä kuvattavaksi.

Toivottavasti seuraavalla kerralla sitten. Lue lisää…

Vaihtopukuinen metsäjänis suo ruohoa.

Metsäjänis on osoittautunut hyvin koomiseksi eläimeksi. Ainakin jos uskoo siitä viime päivinä kertyneitä kuvia. Tosin eivät kaikki kuvat ole hauskoja, vaan suurin osa kuvista kertoo hyvinkin arkisisita toimista kuten ruokailusta.

Mutta toisaalta olen onnistunut kuvaamaan itseään nuolevia pupujusseja.

Jänis nuolee itseään. Peseytyy.

Eräs jänö puolestaan vain lipoo huuliaan makoisan aterian päätteeksi. Lue lisää…

Rusakko taitaa olla tällä hetkellä se nisäkäslaji, jota olen eniten kuvannut.

Se ei johdu siitä, että olisin erityisesti pyrkinyt kuvaamaan rusakkoja. Niitä nyt on vain sattunut pyörimään niillä kuvauspaikoilla, joilla yleensä itse liikun.

Siis Suonenjoen Metsäntutkimuslaitoksella ja Suonenjoen jätevedenpuhdistamolla.

Niinpä kuvareppuuni on kertynyt mm. herkullisia rajaamattomia lähikuvia turkkiaan huoltavasta ja itseään rapsuttavasta pitkäkorvasta. Lue lisää…

Muisto ensimmäisellä kuvaamataidontunnillani annetusta tehtävästä on kirjoitettu lähtemättömästi vaaleanpunaisin tulikirjaimin sieluni sopukoihin. Ongelma ei ollut kuitenkaan tehtävässä, sillä se oli hyvin yksinkertainen:

Piirtäkää kissa.

Tai ainakin sen piti olla helppo, sillä opettaja oli liitutaululla näyttänyt, kuinka ympyröitä hyväksikäyttäen tavallisimmankin taavin olisi pitänyt pystyä piirtämään istuva kissa.

Vaan miten ollakaan, pieni käteni kyllä piirsi vaaditut ympyrät, mutta kun värittämisen hetki tuli, niin jostain käsittämättömästä syystä käteeni oli jostain päätynyt vaaleanpunainen värikynä.

Onneton tunari kun jo tuolloin olin, ehdin vetämään ensimmäiset painokkaat viivat valkealle paperille ennen, kuin huomasin karmean erheeni. Itkua vääntäen ainoaksi mahdollisuudekseni jäi silloin värjätä koko kissa pinkiksi. No siitähän tietenkin riitti riemua koko muulle luokalle. Lue lisää…